perjantai 16. syyskuuta 2011

Viikko 37

Mestarien liigan lohkovaihe alkoi tiistaina ja keskiviikkona pelatuilla 16 ottelulla. Niissä tehtiin 32 maalia eli tasan kaksi per ottelu. Vain viidessä ottelussa tehtiin enemmän kuin kaksi maalia, eikä yksikään joukkue tehnyt enempää kuin kaksi maalia.

Avauskierros oli poikkeuksellisen vähämaalinen, eikä tuloksiin kannata ylireagoida seuraavalla kierroksella. Joukkueiden väliset valtavat tasoerot eivät tulleet vielä kunnolla esille, esimerkiksi Real Madrid ei pelannut täydellä kaasulla Zagrebissa, ja avauskierrokselle osui kaksi heikkojen joukkueiden keskinäistä ottelua, Plzen–BATE ja Basel–Otelul Galati.

Suurista tasoeroista saatetaan saada ensi kierroksella aivan toisenlaisia viitteitä, kun ohjelmassa ovat ottelut ManU–Basel (vierailta puuttuu koko optimi neljän miehen keskikenttä), Otelul Galati–Benfica, BATE–Barcelona ja Milan–Plzen.

Mielenkiintoinen on myös Real Madridin ja Ajaxin kohtaaminen toistamiseen vuoden sisään lohkovaiheessa. Real Madrid voitti vuosi sitten Ajaxin kotona 2–0, mutta olisi ansainnut pelitapahtumien perusteella murskavoiton. Ajax on heikentynyt ja Real Madrid vahvistunut vuodessa, joten taululla saatetaan nähdä rumat lukemat.


Ligue 1

Ranskan pääsarjassa on pelattu viisi kierrosta ja yllättäjä Montpellier johtaa sarjaa. Joukkueen peliesitykset ovat olleet hyviä, mutta Ranskan ykkösjoukkue on silti tällä hetkellä hallitseva mestari Lille.

Liverpoolista lainattu Joe Cole järjesteli viime viikonloppuna fantastisen maalin St. Etiennen verkkoon ja saanee tulevissa peleissä mahdollisuutensa avauksessa, kun oikea laituri Dmitri Payet toipuu polvioperaatiosta.

Tulevan viikonlopun ykkösottelu on kuitenkin Lyonin ja Marseillen kohtaaminen Stade Gerlandilla. Marseillen alkukausi on ollut tuskainen, mutta tiistain vierasvoitto Olympiakosista Mestarien liigassa teki hyvää itseluottamukselle. Parhaalla miehistöllään Marseille ei otteluun pääse, kun puolustuspäästä puuttuvat Stephane M'Bia ja hänen korvaajansa Nicolas N'Koulou, mutta hyökkäyspään avainpelaaja Mathieu Valbuena lienee käytettävissä ensiarvioita lievemmän loukkaantumisensa jäljiltä. Lyonilta puuttuu ykköskärki Lisandro Lopez, joten keskiviikkona Ajaxia vastaan paikkoja tuhlaillut Bafetimbi Gomis kantaa jälleen suurimman maalintekovastuun.


Bundesliiga

Saksassa mestarisuosikki Bayern München jatkoi huippuvirettään murskaamalla Freiburgin 7–0 ja hakemalla sen päälle Mestarien liigasta vakuuttavan 2–0-vierasvoiton Villarrealista.

Bayernin ylivoima Bundesliigassa on ollut viime otteluissa häkellyttävää, mistä osoituksena laatulehti Kickerin tilastoimat maalipaikat 41–0 kolmessa edellisessä ottelussa. Koko sarjan keskiarvo Bayernin ottelut mukaan lukien on 5,3 maalipaikkaa/joukkue/ottelu, joten FCB:n peli on ollut aivan huikaisevaa. Eikä joukkueen paras pelaaja Arjen Robben ole edes pelannut kahdessa edellisessä sarjapelissä. Huh!

Schalken puolustus on helisemässä sunnuntaina, vaikka Robben ei vielä olisikaan pelikunnossa.


Hollannin Jupiler-liiga

Jos Mestarien liigassa pihtailtiin maaleissa, niin Hollannin Jupiler-liigassa ei ole säästelty. Maalikeskiarvo viiden kierroksen jälkeen on 3,3 maalia/ottelu, ja keskimäärin yli kahdessa ottelussa kolmesta on tehty enemmän kuin kaksi maalia.

Sarjanousija FC Oss on ollut yksi harvoista joukkueista, joka on pelannut muulla taktiikalla kuin yleisesti sarjassa käytössä olevalla hyökkäävällä 4-3-3:lla, mutta maaleja on siitä huolimatta paukkunut molemmissa päissä. Joukkueelta on nähty jopa erittäin harvinainen 5-3-2-muodostelma kahdessa viime pelissä, mutta molemmissa tehtiin silti neljä maalia.

FC Oss kohtaa tänään AGOVV:n, joka päästi neljässä ensimmäisessä ottelussa keskimäärin 4,25 maalia ottelua kohti ennen kuin lainaveskari Andre Krul piti unelmapelillä FC Eindhovenin nollilla viime kierroksella. Markkinan maaliodotusarvo otteluun on odotetusti kierroksen suurin, noin 3,50 maalia, mutta me uskallamme odottaa vielä hieman enemmän.


La Liga

Espanjan pääsarjassa viime kierrokselta mieleen jäivät sarjanousijoiden Betisin ja Rayon hyvät peliesitykset. Kolmas nousija Granada oli puolestaan selvä vastaantulija rahajoukkue Malagan vieraana. Betis olisi voinut edes HIEMAN paremmalla tuurilla voittaa Mallorcan selvemmin kuin 1–0, eikä andalusialaisjoukkue ole missään nimessä aseeton sunnuntaina Athleticin vieraana.

Athleticilta puuttuu ottelusta tärkeä keskikenttämies Ander Herrera, ja osalla avainpelaajista (Iraola, Martinez, Muniain, Llorente) voi painaa jaloissa torstain Euroopan liigan vieraspeli Slovan Bratislavaa vastaan.


Athletic–Betis ja Lyon–Marseille löytyvät sunnuntaina Veikkauksen monivedosta. Kolmantena otteluna on Serie A:n huippuottelu Napoli–Milan. Kertoimenlaskijamme Janne Hakulinen oli torstai-iltana Veikkauksen nettitv:n haastateltavana otteluiden tiimoilta. Videoennakko on nähtävillä Veikkauksen nettisivuilla.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Hyvää viikonloppua kaikille!


Janne ja Tomi

Sports Betting Analyses Hakulinen & Nurkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti