Viime kauden tapaan rakensimme kuluvalta kaudelta tähdistömme siten, että jokainen joukkue
tulee edustetuksi yhdellä pelaajalla tai managerilla. Näin kokoonpanoon saadaan
manageri, 11 avauksen pelaajaa ja kahdeksan vaihtomiestä.
Manageri: Tony Pulis (Crystal Palace)
Vuoden manageri ohi Brendan Rodgersin. Pulis otti
vetovastuun nousijajoukkue Palacessa 12 kierroksen jälkeen, jolloin joukkue oli
sarjassa viimeisenä seitsemällä pisteellään. Omiin oli mennyt siinä kohtaa 1,75
maalia ottelua kohti. Pulis organisoi ensi töikseen joukkueen puolustamaan
kahdella tiiviillä neljän pelaajan linjalla ja jätti pallollisen pelin
vähemmälle huomiolle. Palacen pallonhallintaprosentti putosi 42 prosentista 35
prosenttiin, mutta sitä vastaan oli alkukautta huomattavasti vaikeampaa tehdä maaleja.
Pelitapamuutos tuotti huimia tuloksia (omiin enää vain maali/ottelu ja pisteitä
liki 1,5/ottelu-tahdilla), ja tammikuun hankintojenkin jälkeen paperilla sarjan
heikoimman joukkueen pitäminen sarjassa on näistä lähtökohdista loistosaavutus.
Avauskokoonpano (4–2–3–1):
Suarez
Eriksen Rooney Lallana
Ramsey Y. Toure
Pieters Cahill Davies Coleman
Marshall
Maalivahti:
David Marshall (Cardiff)
Torjunut lukumäärällisesti eniten laukauksia sarjassa, tosin
pitkälti siksi, että edessä pelannut joukkue on ollut niin huono. Lisäksi ollut
kiistaton ykkönen läpi kauden (toisin kuin Sunderlandin Mannone) ja pelannut
yhtä vaille kaikki kauden ottelut. Skottiveskari valittiin Cardiffin vuoden
pelaajaksi täysin aiheesta, sillä esitykset olivat tasaisia ja luotettavia läpi
kauden. Marshallista sarjassa säilyminen ei jäänyt kiinni.
Vasen puolustaja: Erik Pieters (Stoke)
Stoke pelasi kokonaisuutena hyvän kauden, ja moni luottomies
piti tasonsa. Joukkueessa ei ole suuria tähtiä, vaan pärjääminen perustuu hyvin
organisoituun puolustuspeliin ja vastaiskuihin. PSV:stä kesällä hankittu
Pieters sopii ominaisuuksiensa puolesta hyvin isokokoisia pelaajia vilisevään
Stokeen ja vakiinnutti heti alkukaudesta paikkansa avauksessa vasempana
laitapakkina, vaikka edelliskaudella vyölle kertyi Hollannissa loukkaantumisten
takia vain kaksi ottelua. Ensin Pieters oli yhdeksän kuukautta sivussa
jalkavaivan takia, ja kun hän toipui pelikuntoon, oli seurauksena heti ulosajo,
josta mies raivostui niin, että löi kätensä läpi pukukoppikäytävän
lasiseinästä.
Käsivaivan parantelu vei viime kevättalvella kolme kuukautta.
Pieters oli ennen loukkaantumisiaan vahva ehdokas kesän 2012 Hollannin
EM-kisamiehistöön, eikä paluu maajoukkuekuvioihin ole kaukana, mikäli taso
pysyy samanlaisena kuin tällä kaudella Stokessa on nähty.
Keskuspuolustaja: Gary Cahill (Chelsea)
Englannin maajoukkuetoppari ei ole Chelsean paras pelaaja
(joka on mielestämme laituri Eden Hazard), mutta Jose Mourinhon paluukaudella
joukkueen vahvuudeksi muodostui erittäin hyvin organisoitu puolustus, jonka
kulmakivi Cahill on ollut. Keskimäärin noin 7/10 ilmadueleistaan voittava
Cahill on sarjan parhaita pääpelaajia ja muodostanee Evertonin Phil Jagielkan
kanssa Englannin maajoukkueen keskuspuolustuksen kesän MM-kisoissa.
Keskuspuolustaja: Curtis Davies (Hull)
Odotuksiin nähden erinomaisen kauden pelanneen Hullin vuoden
pelaaja on itsestään selvä valinta tähdistöömme, johon on helpompi löytää
näkyvämmässä roolissa olevia hyökkääviä pelaajia. Birminghamista täksi kaudeksi
Hulliin hankittu Davies sopeutui hyvin Hullin kolmen topparin taktiikkaan ja
otti alakerran johtajan roolin. Solidin pääpeliosaamisen lisäksi Davies on
kunnostautunut tällä kaudella vastustajien hyökkäysten pysäyttäjänä. Hänen 4,8
syötönkatkoa tai onnistunutta taklausta ottelua kohti on keskuspuolustajaksi
kova lukema. Etenkin kun huomioidaan rikkeiden pieni määrä (0,7 ottelua kohti).
Oikea puolustaja: Seamus Coleman (Everton)
Yhtä selvä valinta tähdistöön kuin Hullin toppari Davies.
Coleman oli hyvä jo viime kaudella David Moyesin alaisuudessa, mutta otti tällä
kaudella Roberto Martinezin luotsaamana vielä yhden kehitysaskeleen ja
valittiin Evertonin vuoden pelaajaksi. Silmiinpistävin kehitys oli
ratkaisuhalukkuus ja viimeistelytaito vastustajan rankkarialueella, mikä johti
kuuteen tehtyyn maaliin. Kaikki osumat tulivat vieläpä pelitilanteista, mikä
nostaa suorituksen arvoa.
Puolustava keskikenttä: Aaron Ramsey (Arsenal)
Olisiko Arsenal voittanut mestaruuden, jos Ramsey olisi
pysynyt kunnossa koko kauden? Aivan jäätävä läpimurto maailman eliittiin, ja
oli matkalla alkukaudesta jo samanlaiseen tähtikategoriaan, missä
maajoukkuekaveri Gareth Bale oli Valioliigassa ennen Real Madrid –siirtoaan.
Ramsey sai hyvin vastuuta viime kauden loppupuoliskolla, pysyi terveenä ja
kehittyi pre-seasonilla, jolloin nousi joukkueen kantavaksi voimaksi. Hurja lento
vain kiihtyi syksyllä tosipelien alkaessa, ja Ramsey kylvi tuhoa sekä
eurokentillä että sarjapeleissä boksiin suuntautuneilla pystyjuoksuillaan. Viimeistelytehokkuus
syyskaudella oli toki tilastollisesti aivan älytöntä tasoa ja ainakin osittain
puhdasta onnea, mutta Ramsey on näyttänyt viime aikoina yli kolmen kuukauden
poissaolonsakin jälkeen todella vaaralliselta. Enää ei ole kyse siitä, pystyykö
Ramsey vielä kehittymään pelaajana, vaan enemmänkin siitä, pystyykö pysymään
terveenä ja luomaan sen uran, mihin hänellä on osaamisensa puolesta
mahdollisuus. Tällä tasolla pelatessaan Ramsey on maailman parhaita keskikentän
keskustan pelaajia. Piste.
Puolustava keskikenttä: Yaya Toure (Man City)
Cityn parhaasta kolmikosta Agüero-Silva-Toure tähdistöön
olisi voinut valita kenet tahansa, mutta valintamme kohdistuu Toureen
pelipaikkatekijöiden ja tähdistön kokonaisuuden kannalta. Cityn manageri
Pellegrini on useamman kerran käyttänyt Touresta nimitystä ”complete
midfielder”, joka osuu naulan kantaan. Liki 190-senttinen ja 90-kiloinen
jässikkä on todella vaikeasti horjutettavissa, ja välillä näyttää siltä, kun
Toure pelaisi 10-vuotiaita poikia vastaan. Murhaavaan fysiikkaan yhdistyy vielä
terävä peliäly ja todella herkkä kosketus palloon, ja se kombinaatio on todella
harvinainen. 20 liigamaalia ei ole syntynyt ihan sattumalta.
Vasen hyökkäävä keskikenttä: Christian Eriksen (Tottenham)
Joku voisi kirjoittaa Tottenhamin kaudesta helposti kirjan,
niin vaihteleva se on ollut. Uusia vahvistuksia hankittiin kesällä Gareth Balesta
saaduilla 100 miljoonalla puolisen tusinaa, ja paperilla Spursilla oli kasassa
top4-sijoitukseen riittävä joukkue. Managerit Andre Villas-Boas ja hänen
potkujensa jälkeen parrasvaloihin noussut Tim Sherwood ovat peluuttaneet
laadukasta materiaalia miten sattuu, ja moni laatupelaaja on liki pilattu tällä
kaudella Spursissa. Ajaxista kesällä hankittu Christian Eriksen on harvoja
onnistujia, vaikka hänkin on pelannut väärällä pelipaikalla. Hänen
optimipaikkansa olisi keskellä kärjen takana, mutta Sherwood on sijoittanut
Eriksenin aloitusryhmityksessä vasempaan laitaan, josta hän liikkuu keskustaan
tekemään peliä. Eriksenin vahvuudet ovat syöttötaito ja erikoistilanteet, joita
hän harjoittelee ahkerasti joukkuetreenien ulkopuolella.
Keskimmäinen hyökkäävä keskikenttä: Wayne Rooney (Man
United)
David Moyesin onnistumiset ManUn managerina olivat harvassa.
Merkittävin niistä oli Rooneyn sitouttaminen Unitediin. Viime kaudella Rooney
jäi Robin van Persien varjoon, eikä mahtunut kiukuttelujensa takia enää Sir
Alex Fergusonin viimeisissä peleissä edes vaihtopenkille. Viime kesänä Rooney
oli vahvasti Chelsean kiikarissa, ja epäluottamusta vaikutti olevan myös
Moyesin kanssa mediassa annettujen lausuntojen perusteella. Moyes halusi
kuitenkin ehdottomasti pitää Rooneyn Unitedissa ja antoi tähdelle rutkasti
vastuuta nimenomaan hyökkäyksessä, vaikka Rooneylle olisi ollut käyttöä
Fergusonin aikojen tapaan myös keskikentällä. Rooney vastasi luottamukseen
erinomaisilla tehoilla ja sai käsivarteensa myös kapteenin nauhan. Helmikuussa
allekirjoitettu jatkosopimus Unitedin kanssa kasvattaa pankkitiliä arviolta
367 000 eurolla viikossa. Vain Liverpool-kaksikko Steven Gerrard – Luis
Suarez on yltänyt Rooneyn ohella Valioliigassa tällä kaudella kaksinumeroiseen
maali- ja syöttömäärään. Kauden kohokohtana tietysti puolesta kentästä tehty maali West Hamia vastaan.
Oikea hyökkäävä keskikenttä: Adam Lallana (Southampton)
Southampton on pelannut seurahistoriansa parhaan kauden, ja
joukkueesta löytyy monta onnistujaa manageri Mauricio Pochettinosta lähtien.
Myös superlupaus Luke Shaw oli vahva vaihtoehto tähdistöömme vasemmaksi
laitapakiksi, mutta valintamme kohdistui silti vahvalla fiiliksellä kapteeni
Lallanaan. Vasenjalkainen keskikentän monitoimimies valittiin
Valioliigapelaajien toimesta kauden tähdistöön, mihin Lallana on urallaan
valittu myös Championship- ja Ykkösliiga-tasolla. 26-vuotias englantilainen on
ottanut paikkansa myös maajoukkueessa, jossa hän nousee MM-kisoissa suuren
yleisön tietoisuuteen. Lallanan pelissä hienointa katsottavaa on hänen
liikkuminen pelattavaksi, pallon haltuunotto, vastustajasta irtoaminen kevyellä
vartaloharhautuksella ja peliä edistävä syöttö.
Hyökkääjä: Luis Suarez (Liverpool)
Suarez oli jo viime kaudella tähdistömme ainoa hyökkääjä,
mutta tämä kausi oli uruguaylaiselta vielä parempi. Suarez voitti täysin
ansaitusti vuoden pelaaja –tittelin sekä muiden Valioliigapelaajien että jalkapallotoimittajien
valitsemana, ja päätöskierroksella hänellä on mahdollisuus ottaa yksin
haltuunsa Cristiano Ronaldolta ja Alan Shearerilta Valioliigan yhden kauden
maaliennätys 38 pelin mittaisen kauden osalta. Pelitaitojen lisäksi tärkein syy
Suarezin hurjaan kauteen tulee ilmi viimeistä edellisen ottelukierroksen
Crystal Palace –tasapelin jälkeisissä minuuteissa. Tekijä, joka erottaa joka
lajissa maailman huiput muista erinomaisista urheilijoista. Äärimmäinen kunnianhimo
ja voitontahto.
Vaihdossa:
Vito Mannone (Sunderland)
Kesällä Arsenalista hankittu Mannone aloitti kauden Keiren
Westwoodin kakkosena, mutta irlantilaisen olkapäävamma kymmenennen
ottelukierroksen Hull-ottelussa avasi Mannonelle paikan tolppien välistä. Sitä
ennen Sunderlandia vastaan lauottiin keskimäärin 13,9 kertaa ja tehtiin 2,3
maalia ottelua kohti, mutta Mannonen aloittamissa peleissä päästettyjen maalien
määrä putosi 1,3:een, vaikka vastustajien maalintekoyritykset kasvoivat
17,7:ään ottelua kohti. Mannone ei ollut huono Arsenalissakaan kolmosveskarina
silloin kuin pääsi loukkaantumisten takia kehiin, mutta Sunderlandissa hänen
tasonsa on ollut aivan huikea. Viime kaudella Sunderlandin ykkösvahti Simon
Mignolet oli mielestämme sarjan parhaita, mutta tällä kaudella Liverpoolissa
taso on pudonnut. Sattumalla on sijansa, mutta jos olisimme Sunderlandissa
päättävässä asemassa, löisimme maalivahtivalmennuksesta vastaaville henkilöille
välittömästi pitkän jatkosopimuspaperin nenän eteen.
Gareth McAuley (WBA)
Surkean kauden pelanneessa WBA:ssa onnistujat ovat todella
harvassa, mutta kokenut toppari Gareth McAuley on yksi heistä. Sarjan
pääpelieliittiin lukeutuva McAuley oli myös viime kaudella tähdistössämme, ja
mies kuuluu yhä mielestämme sarjan aliarvostetuimpien puolustajien joukkoon.
Luotettava peruspelaaja, joka on edelleen käyttökelpoinen hyökkäyspään
erikoistilanteissa, vaikka tällä kaudella onnistumiset ovat jääneet viime
sesonkia harvempaan.
Mathieu Debuchy (Newcastle)
Newcatlen edustaja tähdistössämme voisi olla myös hyökkääjä
Loic Remy, mutta Ranskan maajoukkuekollega Debuchy saa valinnan aktiivisemman
peliin osallistumisensa takia. Debuchy on ominaisuuksiltaan hyökkäysvoittoinen
laitapuolustaja, mutta ei jätä puolustuspään tehtäviään hoitamatta.
Ranskalainen on aktiivinen taklaaja ja syötönkatkoja, minkä lisäksi hän on
hyvän ajoituksensa ja kimmoisuutensa ansiosta vahva pääpelikaksinkamppailuissa.
Debuchy oli ennen Newcastle-siirtoaan Ranskan liigan tähtipelaaja Lillessä ja
kuuluu maajoukkueen runkopelaajiin. Hyvän ystävän Yohan Cabayen lähtö
tammikuussa PSG:hen herätteli varmasti myös Debuchyn lähtöhaluja, ja
onnistuminen MM-kisoissa voi saada faksin laulamaan Newcastlen toimistolla.
Mark Noble
(West Ham)
West Hamin vuoden pelaaja. Valinta kertoo osaltaan
keskikentän pohjapelaaja Noblen tasaisen vahvasta kaudesta, mutta osaltaan
siitä, että West Hamin isommat tähdet eivät onnistuneet (Downing, Nolan) tai
olleet riittävän usein pelikunnossa (Carroll, Reid). Joukkueen kapteeni Noble
teki keskikentän pohjalla hyvää työtä vastustajien hyökkäysten rikkomisessa,
mutta osallistui sen lisäksi hyökkäyspeliin – näkyvimmin erikoistilanteiden
kautta. Noble on West Hamin ykkösvaihtoehto rankkareissa, ja vapaapotkuissa
20-25 metristä vastustajan maalista hänen erikoisuutensa on chippi muurin yli
kokeneelle Kevin Nolanille, joka jatkaa pallon ilmasta volleylla kohti
vastustajan maalia. Kuvio on nähty viime kausina useampaan kertaan ja se
pitäisi olla vastustajien tiedossa, mutta silti N&N-kaksikko tuntuu
käyttävän sitä säännöllisesti.
Fabian Delph (Aston Villa)
Keskikentän moniosaaja teki tällä kaudella lopullisen
läpimurtonsa Valioliigatasolla ja nousi Aston Villan avainpelaajaksi. Taitaa
vastustajan hyökkäyspelin rikkomisen, minkä lisäksi pallo pysyy
tempokuljetuksissa hyvin jalassa ja taito riittää vastustajien ohittamiseen.
Monipuolisuutensa ansiosta erittäin arvokas pelaaja joukkueelleen. Kauden
kohokohtana 1–0-voittomaali kotona Chelseaa vastaan.
Robert Snodgrass (Norwich)
Norwich vahvisti joukkuettaan täksi kaudeksi etenkin
hyökkäyksestä, jossa Ricky van Wolfswinkelin ja Gary Hooperin tehojen
odotettiin nostavan joukkueen uudelle tasolle. Kärkikaksikko oli kuitenkin
pettymys, ja etenkin van Wolfswinkel oli aivan floppihankinta, minkä takia
hyökkäyspeli jäi jälleen viime kauden tapaan keskikentän vasurin Robert
Snodgrassin varaan. Tällä kaudella Snodgrass ei osunut enää yhtä usein
erikoistilanteista kuin viime kaudella, mutta muuten skotlantilainen pelasi
tasaisen vahvan kauden ja loi pelikavereilleen joukkueesta eniten
maalipaikkoja.
Ashkan Dejagah (Fulham)
Fulhamin kausi oli alusta asti järkyttävän huono, eikä kaksi
managerinvaihdostakaan pitänyt joukkuetta pääsarjassa. Onnistujat nimekkäästä
pelaajaringistä olivat todella vähissä, ja suurimmat tähdetkin Bryan Ruiz ja
Dimitar Berbatov häipyivät vaisun alkukauden jälkeen tammikuussa muualle.
Iranilainen Ashkan Dejagah ei kuulunut kauden aikana säännöllisesti avauskokoonpanoon,
mutta Bundesliigan Wolfsburgista hänelle tutun managerin Felix Magathin
alaisuudessa laiturista oli paljon hyötyä joukkueelleen. Dejagah teki
loppukaudesta muutaman erittäin tärkeän ja komean maalin täydellisesti
onnistuneilla laukauksillaan,
mitkä antoivat Fulhamille pienen sauman taistella sarjassa säilymisestä.
Wilfried Bony (Swansea)
Swansean vuoden pelaaja täytti lopulta hyvin häneen ladatut
odotukset. Vitessestä kesällä hankittu maalintekijä ei ollut alkukaudesta
täysin parhaimmillaan, mutta norsunluurannikkolainen paransi huimasti kauden
edetessä ja rikkoi lopulta 15 liigamaalin rajan. Bonyn rooli Swansean kärjessä
oli ratkaisevan tärkeä sarjassa säilymisen kannalta, sillä viime kauden
ykköshyökkääjä Michu kärsi loukkaantumisista ja missasi lopulta yli puolet
kaudesta. Lihaksikkaan ja fyysisen kärjen merkitystä ei voi väheksyä myöskään
erikoistilanteissa, joissa Swansea oli vielä viime kaudella sarjan huonoin
joukkue maalierolla -14. Tällä kaudella Swansean päästämien
erikoistilannemaalien osuus on yli puolittunut, ja tehtyjenkin maalien määrä
liki tuplaantunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti