sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vaihtoehtoinen Valioliigan tähdistö kaudella 2013–14

Viime kauden tapaan rakensimme kuluvalta kaudelta tähdistömme siten, että jokainen joukkue tulee edustetuksi yhdellä pelaajalla tai managerilla. Näin kokoonpanoon saadaan manageri, 11 avauksen pelaajaa ja kahdeksan vaihtomiestä.

Manageri: Tony Pulis (Crystal Palace)
Vuoden manageri ohi Brendan Rodgersin. Pulis otti vetovastuun nousijajoukkue Palacessa 12 kierroksen jälkeen, jolloin joukkue oli sarjassa viimeisenä seitsemällä pisteellään. Omiin oli mennyt siinä kohtaa 1,75 maalia ottelua kohti. Pulis organisoi ensi töikseen joukkueen puolustamaan kahdella tiiviillä neljän pelaajan linjalla ja jätti pallollisen pelin vähemmälle huomiolle. Palacen pallonhallintaprosentti putosi 42 prosentista 35 prosenttiin, mutta sitä vastaan oli alkukautta huomattavasti vaikeampaa tehdä maaleja. Pelitapamuutos tuotti huimia tuloksia (omiin enää vain maali/ottelu ja pisteitä liki 1,5/ottelu-tahdilla), ja tammikuun hankintojenkin jälkeen paperilla sarjan heikoimman joukkueen pitäminen sarjassa on näistä lähtökohdista loistosaavutus.

Avauskokoonpano (4–2–3–1):

                          Suarez

Eriksen              Rooney             Lallana

               Ramsey          Y. Toure

Pieters     Cahill              Davies    Coleman

                         Marshall

Maalivahti: David Marshall (Cardiff)
Torjunut lukumäärällisesti eniten laukauksia sarjassa, tosin pitkälti siksi, että edessä pelannut joukkue on ollut niin huono. Lisäksi ollut kiistaton ykkönen läpi kauden (toisin kuin Sunderlandin Mannone) ja pelannut yhtä vaille kaikki kauden ottelut. Skottiveskari valittiin Cardiffin vuoden pelaajaksi täysin aiheesta, sillä esitykset olivat tasaisia ja luotettavia läpi kauden. Marshallista sarjassa säilyminen ei jäänyt kiinni.

Vasen puolustaja: Erik Pieters (Stoke)
Stoke pelasi kokonaisuutena hyvän kauden, ja moni luottomies piti tasonsa. Joukkueessa ei ole suuria tähtiä, vaan pärjääminen perustuu hyvin organisoituun puolustuspeliin ja vastaiskuihin. PSV:stä kesällä hankittu Pieters sopii ominaisuuksiensa puolesta hyvin isokokoisia pelaajia vilisevään Stokeen ja vakiinnutti heti alkukaudesta paikkansa avauksessa vasempana laitapakkina, vaikka edelliskaudella vyölle kertyi Hollannissa loukkaantumisten takia vain kaksi ottelua. Ensin Pieters oli yhdeksän kuukautta sivussa jalkavaivan takia, ja kun hän toipui pelikuntoon, oli seurauksena heti ulosajo, josta mies raivostui niin, että löi kätensä läpi pukukoppikäytävän lasiseinästä. 

Käsivaivan parantelu vei viime kevättalvella kolme kuukautta. Pieters oli ennen loukkaantumisiaan vahva ehdokas kesän 2012 Hollannin EM-kisamiehistöön, eikä paluu maajoukkuekuvioihin ole kaukana, mikäli taso pysyy samanlaisena kuin tällä kaudella Stokessa on nähty.

Keskuspuolustaja: Gary Cahill (Chelsea)
Englannin maajoukkuetoppari ei ole Chelsean paras pelaaja (joka on mielestämme laituri Eden Hazard), mutta Jose Mourinhon paluukaudella joukkueen vahvuudeksi muodostui erittäin hyvin organisoitu puolustus, jonka kulmakivi Cahill on ollut. Keskimäärin noin 7/10 ilmadueleistaan voittava Cahill on sarjan parhaita pääpelaajia ja muodostanee Evertonin Phil Jagielkan kanssa Englannin maajoukkueen keskuspuolustuksen kesän MM-kisoissa.


Keskuspuolustaja: Curtis Davies (Hull)
Odotuksiin nähden erinomaisen kauden pelanneen Hullin vuoden pelaaja on itsestään selvä valinta tähdistöömme, johon on helpompi löytää näkyvämmässä roolissa olevia hyökkääviä pelaajia. Birminghamista täksi kaudeksi Hulliin hankittu Davies sopeutui hyvin Hullin kolmen topparin taktiikkaan ja otti alakerran johtajan roolin. Solidin pääpeliosaamisen lisäksi Davies on kunnostautunut tällä kaudella vastustajien hyökkäysten pysäyttäjänä. Hänen 4,8 syötönkatkoa tai onnistunutta taklausta ottelua kohti on keskuspuolustajaksi kova lukema. Etenkin kun huomioidaan rikkeiden pieni määrä (0,7 ottelua kohti).

Oikea puolustaja: Seamus Coleman (Everton)
Yhtä selvä valinta tähdistöön kuin Hullin toppari Davies. Coleman oli hyvä jo viime kaudella David Moyesin alaisuudessa, mutta otti tällä kaudella Roberto Martinezin luotsaamana vielä yhden kehitysaskeleen ja valittiin Evertonin vuoden pelaajaksi. Silmiinpistävin kehitys oli ratkaisuhalukkuus ja viimeistelytaito vastustajan rankkarialueella, mikä johti kuuteen tehtyyn maaliin. Kaikki osumat tulivat vieläpä pelitilanteista, mikä nostaa suorituksen arvoa. 



Puolustava keskikenttä: Aaron Ramsey (Arsenal)
Olisiko Arsenal voittanut mestaruuden, jos Ramsey olisi pysynyt kunnossa koko kauden? Aivan jäätävä läpimurto maailman eliittiin, ja oli matkalla alkukaudesta jo samanlaiseen tähtikategoriaan, missä maajoukkuekaveri Gareth Bale oli Valioliigassa ennen Real Madrid –siirtoaan. Ramsey sai hyvin vastuuta viime kauden loppupuoliskolla, pysyi terveenä ja kehittyi pre-seasonilla, jolloin nousi joukkueen kantavaksi voimaksi. Hurja lento vain kiihtyi syksyllä tosipelien alkaessa, ja Ramsey kylvi tuhoa sekä eurokentillä että sarjapeleissä boksiin suuntautuneilla pystyjuoksuillaan. Viimeistelytehokkuus syyskaudella oli toki tilastollisesti aivan älytöntä tasoa ja ainakin osittain puhdasta onnea, mutta Ramsey on näyttänyt viime aikoina yli kolmen kuukauden poissaolonsakin jälkeen todella vaaralliselta. Enää ei ole kyse siitä, pystyykö Ramsey vielä kehittymään pelaajana, vaan enemmänkin siitä, pystyykö pysymään terveenä ja luomaan sen uran, mihin hänellä on osaamisensa puolesta mahdollisuus. Tällä tasolla pelatessaan Ramsey on maailman parhaita keskikentän keskustan pelaajia. Piste.


Puolustava keskikenttä: Yaya Toure (Man City)
Cityn parhaasta kolmikosta Agüero-Silva-Toure tähdistöön olisi voinut valita kenet tahansa, mutta valintamme kohdistuu Toureen pelipaikkatekijöiden ja tähdistön kokonaisuuden kannalta. Cityn manageri Pellegrini on useamman kerran käyttänyt Touresta nimitystä ”complete midfielder”, joka osuu naulan kantaan. Liki 190-senttinen ja 90-kiloinen jässikkä on todella vaikeasti horjutettavissa, ja välillä näyttää siltä, kun Toure pelaisi 10-vuotiaita poikia vastaan. Murhaavaan fysiikkaan yhdistyy vielä terävä peliäly ja todella herkkä kosketus palloon, ja se kombinaatio on todella harvinainen. 20 liigamaalia ei ole syntynyt ihan sattumalta.



Vasen hyökkäävä keskikenttä: Christian Eriksen (Tottenham)
Joku voisi kirjoittaa Tottenhamin kaudesta helposti kirjan, niin vaihteleva se on ollut. Uusia vahvistuksia hankittiin kesällä Gareth Balesta saaduilla 100 miljoonalla puolisen tusinaa, ja paperilla Spursilla oli kasassa top4-sijoitukseen riittävä joukkue. Managerit Andre Villas-Boas ja hänen potkujensa jälkeen parrasvaloihin noussut Tim Sherwood ovat peluuttaneet laadukasta materiaalia miten sattuu, ja moni laatupelaaja on liki pilattu tällä kaudella Spursissa. Ajaxista kesällä hankittu Christian Eriksen on harvoja onnistujia, vaikka hänkin on pelannut väärällä pelipaikalla. Hänen optimipaikkansa olisi keskellä kärjen takana, mutta Sherwood on sijoittanut Eriksenin aloitusryhmityksessä vasempaan laitaan, josta hän liikkuu keskustaan tekemään peliä. Eriksenin vahvuudet ovat syöttötaito ja erikoistilanteet, joita hän harjoittelee ahkerasti joukkuetreenien ulkopuolella.      


Keskimmäinen hyökkäävä keskikenttä: Wayne Rooney (Man United)
David Moyesin onnistumiset ManUn managerina olivat harvassa. Merkittävin niistä oli Rooneyn sitouttaminen Unitediin. Viime kaudella Rooney jäi Robin van Persien varjoon, eikä mahtunut kiukuttelujensa takia enää Sir Alex Fergusonin viimeisissä peleissä edes vaihtopenkille. Viime kesänä Rooney oli vahvasti Chelsean kiikarissa, ja epäluottamusta vaikutti olevan myös Moyesin kanssa mediassa annettujen lausuntojen perusteella. Moyes halusi kuitenkin ehdottomasti pitää Rooneyn Unitedissa ja antoi tähdelle rutkasti vastuuta nimenomaan hyökkäyksessä, vaikka Rooneylle olisi ollut käyttöä Fergusonin aikojen tapaan myös keskikentällä. Rooney vastasi luottamukseen erinomaisilla tehoilla ja sai käsivarteensa myös kapteenin nauhan. Helmikuussa allekirjoitettu jatkosopimus Unitedin kanssa kasvattaa pankkitiliä arviolta 367 000 eurolla viikossa. Vain Liverpool-kaksikko Steven Gerrard – Luis Suarez on yltänyt Rooneyn ohella Valioliigassa tällä kaudella kaksinumeroiseen maali- ja syöttömäärään.  Kauden kohokohtana tietysti puolesta kentästä tehty maali West Hamia vastaan.


Oikea hyökkäävä keskikenttä: Adam Lallana (Southampton)
Southampton on pelannut seurahistoriansa parhaan kauden, ja joukkueesta löytyy monta onnistujaa manageri Mauricio Pochettinosta lähtien. Myös superlupaus Luke Shaw oli vahva vaihtoehto tähdistöömme vasemmaksi laitapakiksi, mutta valintamme kohdistui silti vahvalla fiiliksellä kapteeni Lallanaan. Vasenjalkainen keskikentän monitoimimies valittiin Valioliigapelaajien toimesta kauden tähdistöön, mihin Lallana on urallaan valittu myös Championship- ja Ykkösliiga-tasolla. 26-vuotias englantilainen on ottanut paikkansa myös maajoukkueessa, jossa hän nousee MM-kisoissa suuren yleisön tietoisuuteen. Lallanan pelissä hienointa katsottavaa on hänen liikkuminen pelattavaksi, pallon haltuunotto, vastustajasta irtoaminen kevyellä vartaloharhautuksella ja peliä edistävä syöttö. 



Hyökkääjä: Luis Suarez (Liverpool)
Suarez oli jo viime kaudella tähdistömme ainoa hyökkääjä, mutta tämä kausi oli uruguaylaiselta vielä parempi. Suarez voitti täysin ansaitusti vuoden pelaaja –tittelin sekä muiden Valioliigapelaajien että jalkapallotoimittajien valitsemana, ja päätöskierroksella hänellä on mahdollisuus ottaa yksin haltuunsa Cristiano Ronaldolta ja Alan Shearerilta Valioliigan yhden kauden maaliennätys 38 pelin mittaisen kauden osalta. Pelitaitojen lisäksi tärkein syy Suarezin hurjaan kauteen tulee ilmi viimeistä edellisen ottelukierroksen Crystal Palace –tasapelin jälkeisissä minuuteissa. Tekijä, joka erottaa joka lajissa maailman huiput muista erinomaisista urheilijoista. Äärimmäinen kunnianhimo ja voitontahto. 


Vaihdossa:

Vito Mannone (Sunderland)
Kesällä Arsenalista hankittu Mannone aloitti kauden Keiren Westwoodin kakkosena, mutta irlantilaisen olkapäävamma kymmenennen ottelukierroksen Hull-ottelussa avasi Mannonelle paikan tolppien välistä. Sitä ennen Sunderlandia vastaan lauottiin keskimäärin 13,9 kertaa ja tehtiin 2,3 maalia ottelua kohti, mutta Mannonen aloittamissa peleissä päästettyjen maalien määrä putosi 1,3:een, vaikka vastustajien maalintekoyritykset kasvoivat 17,7:ään ottelua kohti. Mannone ei ollut huono Arsenalissakaan kolmosveskarina silloin kuin pääsi loukkaantumisten takia kehiin, mutta Sunderlandissa hänen tasonsa on ollut aivan huikea. Viime kaudella Sunderlandin ykkösvahti Simon Mignolet oli mielestämme sarjan parhaita, mutta tällä kaudella Liverpoolissa taso on pudonnut. Sattumalla on sijansa, mutta jos olisimme Sunderlandissa päättävässä asemassa, löisimme maalivahtivalmennuksesta vastaaville henkilöille välittömästi pitkän jatkosopimuspaperin nenän eteen.

Gareth McAuley (WBA)
Surkean kauden pelanneessa WBA:ssa onnistujat ovat todella harvassa, mutta kokenut toppari Gareth McAuley on yksi heistä. Sarjan pääpelieliittiin lukeutuva McAuley oli myös viime kaudella tähdistössämme, ja mies kuuluu yhä mielestämme sarjan aliarvostetuimpien puolustajien joukkoon. Luotettava peruspelaaja, joka on edelleen käyttökelpoinen hyökkäyspään erikoistilanteissa, vaikka tällä kaudella onnistumiset ovat jääneet viime sesonkia harvempaan.

Mathieu Debuchy (Newcastle)
Newcatlen edustaja tähdistössämme voisi olla myös hyökkääjä Loic Remy, mutta Ranskan maajoukkuekollega Debuchy saa valinnan aktiivisemman peliin osallistumisensa takia. Debuchy on ominaisuuksiltaan hyökkäysvoittoinen laitapuolustaja, mutta ei jätä puolustuspään tehtäviään hoitamatta. Ranskalainen on aktiivinen taklaaja ja syötönkatkoja, minkä lisäksi hän on hyvän ajoituksensa ja kimmoisuutensa ansiosta vahva pääpelikaksinkamppailuissa. Debuchy oli ennen Newcastle-siirtoaan Ranskan liigan tähtipelaaja Lillessä ja kuuluu maajoukkueen runkopelaajiin. Hyvän ystävän Yohan Cabayen lähtö tammikuussa PSG:hen herätteli varmasti myös Debuchyn lähtöhaluja, ja onnistuminen MM-kisoissa voi saada faksin laulamaan Newcastlen toimistolla.

Mark Noble (West Ham)
West Hamin vuoden pelaaja. Valinta kertoo osaltaan keskikentän pohjapelaaja Noblen tasaisen vahvasta kaudesta, mutta osaltaan siitä, että West Hamin isommat tähdet eivät onnistuneet (Downing, Nolan) tai olleet riittävän usein pelikunnossa (Carroll, Reid). Joukkueen kapteeni Noble teki keskikentän pohjalla hyvää työtä vastustajien hyökkäysten rikkomisessa, mutta osallistui sen lisäksi hyökkäyspeliin – näkyvimmin erikoistilanteiden kautta. Noble on West Hamin ykkösvaihtoehto rankkareissa, ja vapaapotkuissa 20-25 metristä vastustajan maalista hänen erikoisuutensa on chippi muurin yli kokeneelle Kevin Nolanille, joka jatkaa pallon ilmasta volleylla kohti vastustajan maalia. Kuvio on nähty viime kausina useampaan kertaan ja se pitäisi olla vastustajien tiedossa, mutta silti N&N-kaksikko tuntuu käyttävän sitä säännöllisesti. 

Fabian Delph (Aston Villa)
Keskikentän moniosaaja teki tällä kaudella lopullisen läpimurtonsa Valioliigatasolla ja nousi Aston Villan avainpelaajaksi. Taitaa vastustajan hyökkäyspelin rikkomisen, minkä lisäksi pallo pysyy tempokuljetuksissa hyvin jalassa ja taito riittää vastustajien ohittamiseen. Monipuolisuutensa ansiosta erittäin arvokas pelaaja joukkueelleen. Kauden kohokohtana 1–0-voittomaali kotona Chelseaa vastaan. 


Robert Snodgrass (Norwich)
Norwich vahvisti joukkuettaan täksi kaudeksi etenkin hyökkäyksestä, jossa Ricky van Wolfswinkelin ja Gary Hooperin tehojen odotettiin nostavan joukkueen uudelle tasolle. Kärkikaksikko oli kuitenkin pettymys, ja etenkin van Wolfswinkel oli aivan floppihankinta, minkä takia hyökkäyspeli jäi jälleen viime kauden tapaan keskikentän vasurin Robert Snodgrassin varaan. Tällä kaudella Snodgrass ei osunut enää yhtä usein erikoistilanteista kuin viime kaudella, mutta muuten skotlantilainen pelasi tasaisen vahvan kauden ja loi pelikavereilleen joukkueesta eniten maalipaikkoja. 

Ashkan Dejagah (Fulham)
Fulhamin kausi oli alusta asti järkyttävän huono, eikä kaksi managerinvaihdostakaan pitänyt joukkuetta pääsarjassa. Onnistujat nimekkäästä pelaajaringistä olivat todella vähissä, ja suurimmat tähdetkin Bryan Ruiz ja Dimitar Berbatov häipyivät vaisun alkukauden jälkeen tammikuussa muualle. Iranilainen Ashkan Dejagah ei kuulunut kauden aikana säännöllisesti avauskokoonpanoon, mutta Bundesliigan Wolfsburgista hänelle tutun managerin Felix Magathin alaisuudessa laiturista oli paljon hyötyä joukkueelleen. Dejagah teki loppukaudesta muutaman erittäin tärkeän ja komean maalin täydellisesti onnistuneilla laukauksillaan, mitkä antoivat Fulhamille pienen sauman taistella sarjassa säilymisestä.


Wilfried Bony (Swansea)

Swansean vuoden pelaaja täytti lopulta hyvin häneen ladatut odotukset. Vitessestä kesällä hankittu maalintekijä ei ollut alkukaudesta täysin parhaimmillaan, mutta norsunluurannikkolainen paransi huimasti kauden edetessä ja rikkoi lopulta 15 liigamaalin rajan. Bonyn rooli Swansean kärjessä oli ratkaisevan tärkeä sarjassa säilymisen kannalta, sillä viime kauden ykköshyökkääjä Michu kärsi loukkaantumisista ja missasi lopulta yli puolet kaudesta. Lihaksikkaan ja fyysisen kärjen merkitystä ei voi väheksyä myöskään erikoistilanteissa, joissa Swansea oli vielä viime kaudella sarjan huonoin joukkue maalierolla -14. Tällä kaudella Swansean päästämien erikoistilannemaalien osuus on yli puolittunut, ja tehtyjenkin maalien määrä liki tuplaantunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti